lauantaina, elokuuta 12, 2006

Pehmeä lasku lomilta

Terveisiä kaikille kesälomalaisille.
*
*
*
case1)
Data tarjosi puolenyön aikaan naapurikunnassa osoitetta, josta löytyikin mies olutpullonsa kanssa. "Nyt mennään kaverin mökille, akka prkl nalkuttaa siihen malliin" Kohdeosoite oli melko kaukana Nokian takana, jossa ei tunnetusti ole muuta kuin metsää, metsää. Matkalla pysähdyttiin ystävällismielisellä tavernalla tupangiostoksilla. Lähtö oli ollut sen verran spontaani, että mukaan oli sattunut vain tuo edellämainittu olutpullo sekä ilmeisesti juuri ennen ulko-oven paukahdusta sytytetty nortti. Rahaa olisi kyllä mukana, mutta kaveri oli kuulemma luvannut maksaa taksin.
Matkalla käydyt puhelinkeskustelut akan? kanssa ovat sen verran kovaa tarinaa että en lähde niitä tässä enää muistelemaan. Välillä kun en tiennyt puhuuko asiakas minulle vai luurille joka oli vuoroin korvalla ja vuoroin sylissä kaiutintoiminnolla.
Perille päästiin sitten kun auton valoissa ei näkynyt enää muuta kuin kuusikkoa, auringon polttamaa heinää ja kapea polku alas rantaan.
"Odota tässä niin haen lisää rahaa - tai hei jos viittit tulla hakemaan. Oot kuitenkin tervejalkaisempi kuin minä."
Ihan mielelläni en ollut mukana ideassa, mutta lähdin kuitenkin. En kuitenkaan ihan valmistautumatta =o)
"Anna mä meen edeltä - täällä on susikoira. Saa haistaa mut ensin." Perillä odottikin perisuomalainen kesämökkimiljöö (mielikuvatauko) sekä suomalainen vieraanvaraisuus. Tyydyin kuitenkin pelkkään käteistarjontaan ja hipsin takaisin autolle. Koirakin oli kuulemma niin uupunut ettei viitsinyt edes kuonoaan näyttää. Peruuttelin ensimmäisen 500m pitkin korpimaisemaa ennenkuin mersun maasto-ominaisuudet antoivat myöten kääntymiselle.
*
*
*
case2)
Kyytiin nousi kaksi pariskuntaa, joiden ymmärsin heti teoksen alussa (opera seria) olevan osittain sukua keskenään. Matka suuntautui kohti Ylöjärven luonnonkaunista seutua. Nuoremman pariskunnan keskustelun äänensävy kiristyi (cresendo) kilometri kilometriltä. (Battaglia) Vanhemman pariskunnan mieshahmo istui edessä ja kyseli muina miehinä niitä näitä autostani. (Basso) Yritin sovittaa puheenvuoroni sekä äänenvoimakkuuden takapenkin huikeaan duettoon (agitato), vastaillen yhtä arkipäiväisesti kuin kysymykset edellyttivät. Vanhempi nainen oli omissa oloissaan koko matkan (con alcohol)
Y-järven keskusta-alueella tajusin, että vanhempi pariskunta jäisi aikaisemmin pois kyydistä ja että saisin kuulla takapenkin aariaa vielä useammankin tahdin ajan mahdollisesti finaalinkin. Jatkoimme siis syvemmälle Ylöj:n syövereihin, mutta tällä kertaa nuorenparin keskustelu olikin täysin erilaista. Olimme tulleet selkeään suvantovaiheeseen (Intermezzo). Teos jatkui enemmäkin kyynisenä sanailuna (con legno) kotiportille, jossa sain maksun esityksestä! Sekä ohjeet kotimatkaa varten. Bravura!
*
*
*
case3)
Edellisen matkan aikana näin kuinka eräällä jalkakäytävällä oli meneillään toinen parisuhdedraama. Varsin kovaäänisesti käytynä sekin. Arviolta parikymppinen jannu yritti ravistella vastausta tyttöystävästään kolmannen osapuolen seuratessa kädet taskussa vieressä. Päätin tarkistaa tilanteen paluumatkalla sillä kyydissäni olleet jäisivät melko pian pois.
Kun tulin kohdalle takaisin tällä kertaa em. jannu piteli tyttöään vasten asfalttia huutaen tälle. Kolmannen osapuolen seuratessa vieressä edelleen kädet taskussa.
Pysäytin auton heidän kohdalleen ja jäin tuijottamaan heitä. Ärsyttävää, kun joku vain tuijottaa. Eikö? Nyt tuli kolmanteenkin osapuoleen eloa. Hän alkoi kovaan ääneen käskyttää pariskuntaa nousemaan ylös. Edelleen kädet taskussa luonnollisesti. Pariskunta nousikin ylös ja näytti siltä että tilanne rauhoittuisikin. Lähdin rullaamaan hitaasti eteenpäin. Mutta ei. Näin peilistä kuinka taas käytiin käsiksi, poislukien se kolmas joka piti käsiään taskussa. Pysäytin auton tienlaitaan ja jatkoin tuijottamista tällä kertaa peilin kautta. Sekin lienee yhtä ärsyttävää, koska kovistelu päättyi melko pian ja osapuolet lähtivät eri suuntiin jalkakäytävää. Lyhyt pakitus neidin kohdalle joka näppäili puhelintaan.
"ootko kunnossa?"
"oon"
"varmasti?"
"joo"
"haluutko kyydin johonkin?"
"ei tarvii"
Puhelimeen vastattiin.
Jatkoin matkaani kädet edelleen ratilla.
-M-

perjantaina, elokuuta 04, 2006

Viihteellä

Lusikka ei ollut tänään lattiassa, vaan meinas olla hieman neliveto päällä vaikka taksina olikin etuveto ;-P

Tuossa tuli kierreltyä muutamia baareja, se kun on sellainen harrastus mitä ei ihan joka viikonloppu tule tehtyä. Huomasinpas sellaisenkin homman että Henkka ja Lontoo oli näemmä torstainakin aivan täynnä väkee, kaikkee Nykäsestä duunariin ;-)
Molemmissa ilma huono ja porukkaa niin ettei toivookaan päästä baaritiskille alle 15min, joten sattuneesta syystä molemmat baarit joutu selviytyyn ilman minua :-D

Näin tupakoimattomana täytyy vaan todeta ettei välttämättä mikään suuri menetys...

Illan paras paikka oli yllätys yllätys Erotic Club Pussycat ;-)
Parin esityksen verran maleksittiin siellä... Eka tyttö oli aika heikko yritys. Mutta se toinen... Se tipu osasi tanssia ja hyvin, KAIKIN puolin viehkeä ja erittäin kaunis nainen...

-R-